sunnuntai 11. elokuuta 2013

Löytöjä



Eilen löytyi keittiöön kaapit. Ja kaappeihin sievät mukit. Enää puuttuu se keittiö.
Odotellessani puran tarmoni kaappien ehostustöihin.

perjantai 2. elokuuta 2013

Odottavan aika on pitkä...



Rivitaloasuminen on helppoa. Pihatöihin menee viitisen minuuttia ja sauna lämpiää vartissa juuri silloin kun haluaa. Muovimatot on helppo pitää puhtaana ja lämpötilaa saa säädettyä pattereilla. Useimmiten tarvitsee tulla vain töistä takaisin ja viihtyä. Kun astut ovesta ulos on siellä aina joku naapuri, joka haluaa jutella. Tai olla avuksi. Tai rapsuttaa koiria. Aina. Sellaista elämäni on ollut nyt miltei kymmenen kuukautta.
 
Mutta kun minä haluan pilkkoa puita, luoda lunta ja leikata nurmikkoa. Haluan säilöä. Haluan remontoida. Haluan laittaa jalkaan villasukat kun on kylmä ja haistaa avatusta ikkunasta tulvivan syreenin tuoksun kun on liian kuuma. Haluan rapsuttaa kuraisia käpälänjälkiä kuluneesta lautalattiasta ja iloita tonkimisen, kaivamisen ja vapaana juoksemisen uuvuttamien onnellisten koirien puolesta.
 
Ja, Rakkaat Naapurit, suurin osa teistä on kerrassaan ihania. Haaveilen kuitenkin myös hetkestä kun saunan jälkeen istun repsottavalle kuistilleni höyryävänä, pyyhe päällä ja siemailen oluttani ilman, että kukaan paukahtaa paikalle vaihtamaan kuulumisia.
On ihan hiljaista.
 
Huokaus...






torstai 27. syyskuuta 2012

Työn alla.


Kuiva-ainekaapin tyhjennystyöt edistyvät hiljalleen.
Ompeluhuone on lohduton projekti, jonka urhoollisesti aloitin toissailtana.
 Kangasvuori on kohonnut korkeuksiin aivan huomaamatta ja keskeneräisiä töitä löytyy lukematon määrä.
Jopa sellaisia, joita en muista koskaan edes aloittaneeni.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tilaa unelmille.




Joskus on pakko luopua.
Päästää irti jostakin itselle rakkaaksi muodostuneesta ja tärkeästä, että on askeleen lähempänä unelmaa.
Pitkällisen aikomisen ja pohtimisen jälkeen Pieni Punainen Tupa on vihdoin saamassa uuden omistajan.

Tulevina viikkoina on siis luvassa yhä enenevissä määrin pahvilaatikoita ja pakkaamista. Se, mihin laatikot kannan, on vielä hieman epäselvää...